Siis miten voi ihminen olla näin saamaton ja laiska? Kuinka monta kertaa minäkin olen sanonut nämä tutut sanat että huomenna se laihdustuskuuri alkaa? Ja sitä huomista ei koskaan tule tai se siirtyy seuraavalle päivälle. Olipa tosi kiva käydä tänään puntarissa. Painoa on kertynyt viime kesästä reilusti lisää ei liki 12 kiloa. Viisarit pysähtyivät vaa´assa 104,5 kiloon...jotain aivan kamalaa. Ei kukaan voi painaa näin paljon. Mutta en minä yhtään ihmettele että nuo luvut ovat tuollaiset: talven aikana on syöminen riistäytynyt ihan mahdottomaksi. Suklaata, pullaa, jäätelöä ym. herkkuja menee joka päivä. Ihan kuin joku pikkupiru sanoisi tuossa korvan juuressa että syö, syö pois. Jos en kävisi koiran kanssa lenkillä painaisin varmasti 120 kiloa.

Mitä voin tehdä? Siis tiedänhän minä mitä. Mutta kun en saa itseäni millään siihen fiilikseen että alkaisin oikein tosissaan pudottamaan painoani. Painonvartijoissa olen ollut muistaakseni kaksi kertaa, ja silloin sain pudotettua enimillään painoa noin 15 kiloa, mutta takaisinhan ne ovat tulleet. Sinne ryhmään en enää kehtaa mennä kun joka kerta olen siellä epäonnistunut tässä laihdutuksessa, tuskinpa enää huolisivatkaan. Ja totta puhuen en saanut tai tuntenut saavani mitään ihmeellistä vertaistukea ym. siellä ryhmässä missä olin, jokainen istui ystävänsä tai tuttujensa kanssa aina samoissa pöydissä ja keskenään aprikoivat miten viikko oli mennyt. Ryhmän pitäjä puhui kyllä ihan asiaa mutta tuntui että olisin kaivanut enemmän henkilökohtaista opastusta ja kannustusta, eikä vaan niitä muutamaa sanaa mitä siinä punnituksen aikana ehti kuulla.

Miten saan motivoitua itseni siihen että jaksan taas "laskea pisteet" syömistäni aterioista vai kaloreitako tässä pitäisi laskea? Tiedän kyllä että mitä tuonne suuhun pitäisi laittaa ja miten paljon. Mutta kun pikkasenkin tulee jotain vastoinkäymistä (tai ei edes tarvitse tulla) niin retkahdan herkkuihin ja se pikkupirukin sanoo että, "hei muistatko että sulla on siellä kaapissa se suklaalevy odottamassa, pitäisiköhän se jo syödä pois ennenkuin toukat siihen iskevät" ja taas sitä mennään ja alta aikayksikön on suklaalevy, kokoon katsomatta, tuhottu. Apua! Miksei tota suklaata voisi lailla kieltää.

Auttaisiko tämä blogin pitäminen minua pysymään kaidalla tiellä, jos näin "julkisesti" alkaisi laihduttamaan. Olen käynyt lukemassa muiden kirjoituksia "laihdutusblogeissa" ja huomannut että kyllä joissakin niissä on yhtäkkiä tullut pitkä tauko kirjoituksiin tai ne ovat loppuneet kokonaan eli mitä lie käynyt??!! Sitähän tässä itsekin pelkää että helposti jättää asiat taas kesken ja muutaman pudotetun kilon jälkeen sitä jatkaa vanhoja tapojaan ja lihoo taas korkojen kera menetetyt kilonsa. Eli toivonkin että saman asian kanssa kamppailevat ihmiset kirjoittavat kannustavia kommentteja sekä antavat vihjeitä ja neuvoja miten ovat itse selvinneet kiusauksista. Toivottavasti minäkin pystyn osaltani kannustaa kanssasisaria ja -veljiä laihdutusurakoissaan eli kommentteja puolin ja toisin...

Ikää alkaa olla meikäläisellä jo niin paljon (keski-iän kriisi lähestyy) että tällainen ylipaino tuo kaikenlaista vaivaa: yleisen väsymyksen ja haluttomuuden lisäksi polvet pettää, selkä remppaa, välillä tuntuu että sydän ei pysy enää tahdissaan. Lisäksi kun suvussa on taipumusta sydäntauteihin olisi viimeinen hetki yrittää korjata tilanne ja saada painoa pois.

Minkäs sitten laittaisi itselleen tavoitteeksi? Langanlaihaksi en varmasti ikinä tule, eikä ole tarkoituskaan. Jos ensin laittaisi tavoitteeksi 10 % painon pudotuksen eli 10.5 kiloako se tekisi? Ja missä ajassa? Mielellään yhdessä yössä mutta koska tiedän että niin tapahtuu vain unissa niin sanotaanko toukokuun loppuun? Mitä mieltä olette? Onko ihan mahdoton ajatus vai pitäisikö vielä nopeammin saada kiloja pois? Olisin tyytyväinen jos joskus tulevaisuudessa painaisin 80 kiloa ja pystyisin pitämään painoni siinä lopun ikäni. Koskahan olen viimeeksi painanut tuon verran? Varmaan yläasteella yli 25 vuotta sitten vai onko siitä jo kauemmin. Pullukka olen ollut kouluiästä lähtien, ekalla luokalla taisin olla vielä hoikka mutta sitten alkoi koulukuvista näkemään että joka vuosi niitä kiloja tuli lisää ja aina olin luokkani lihavin, verratuna myös poikiin. Ja jokainen pullukka tietää mitä on koulukiusaaminen....

Eli pitäisikö tehdä nyt oikein virallinen lupaus että toukokuun lopussa painoni on 94 kiloa ja mielellään pikkasen vajaa. Huomenna alkaa uusi elämäni ja viikon välein sunnuntaisin on virallinen punnituspäivä. Teidän täytyy vaan luottaa minuun että kerron teille totuudenmukaisen painoni, vaikkei se tietysti teidän elämää paljon hetkauta painanko 100 vai 200 kiloa.. Mutta lupaan olla rehellinen teille ja ennen kaikkea itselleni. Valheellahan on lyhyet jäljet...Niin rohkea en kuitenkaan ole että ihan oikealla identiteetillä täällä uskaltaisin alkaa kirjoitella mutta ehkäpä sitten paljastan kuka olen kun olen hiukan kevyempi...Siispä tavataan huomenna "uusin eväin".