Viikko sitten aloitin sadan tuhannen kerran laihdutuskuurin. Sanon ihan rehellisesti kuurin vaikka ehkä pitäisi puhua uusista elämäntavoista. Viikko on mennyt ihmeen hyvin, ei suurimpia kiusauksia eikä yhtään retkahdusta. Toivottavasti näin menee vielä useampi viikko. Huomen aamulla on virallinen punnistuspäivä. Olenhan mä käynyt vaa´assa ja on se paino mennyt alaspäin mutta ei nyt niin kauheesti mitä olisin toivonut. Olen kyllä tyytyväinen jos on mennyt yli kilon koska edellisen viikon ylensyömiset varmasti näkyivät painossa vasta tällä viikolla. 

 Olen ottanut nyt tavaksi aamulla syödä kaksi weetabixia kalorittoman mehukeiton kanssa. Siinä menee aikaa kun puheltaa sitä kuitumäärää ja välillä ei edes pysty koko annosta syömään. Ja tuntuu pitävän nälän tunteen pois hyvin keskipäivään asti. Puuroakin voisi keitellä mutta jotenkin ei ole nyt sellainen olo et sitä jaksaisi syödä. Päivällisellä olen tietoisesti ottanut vähän tavallista ruokaa ja yrittänyt syödä salaattia taas reilusti. Ja yritän olla hotkimatta, koska erään tutkimuksen mukaan sellaiset ihmiset jotka syövät ruokansa nopeasti ja samalla mahansa täyteen, ovat yli kolme kertaa todennäköisemmin ylipainoisia kun rauhallisesti ja vähän vähemmän syövät ihmiset.                                                

Ihmisellä on syömistä ohjaava, kylläisyydestä kertova sisäinen järjestelmä, mutta se ei toimi kovin nopeasti. Kokeellisesti on havaittu että ihmiset pystyvät arvioimaan huonosti esimerkiksi tarjolla olevan ruoka-annoksen kokoa. Emme pysty myöskään säätelemään syötävän ruuan määrää ruuan energiasisällön mukaan ja mitä useampia ruokia on tarjolla, sitä enemmän syödään. Tämän huomaa selvästi esim. ravintoloiden seisovista pöydistä. Ihmiset ottavat lautasensa täyteen ja tankkaavat useamman kerran.

Tämän asian kun muistaisi ja malttaisi istua siellä ruokapöydässä sen 20 minuuttia eikä ahnehtisi ruokaa 2 minuutissa. Ja ruokailuhetkestä pitäisi tehdä mahdollisemman rauhallinen ilman ylimääräisiä mekastuksia ja häiriöitä. Ei esim. kannata lukea päivänlehteä tai romaania samalla koska silloin voit huomaamatta syödä esim. useamman leivänpalan. Keskity vain syömiseen ja yritä annostela ruoka lautaselle niin että se myös miellyttää silmää eikä pelkkiä makuhermoja.  

Tänään on siis lauantai, joka yleensä on se "pahin" päivä viikosta. Silloin on kaupasta ostettu herkkuja monenlaista, aivan kuin palkaksi siitä että viikko on taas pulkassa. Nyt onkin katsottava tarkkaan mitä laittaa suuhunsa, ja pilkottava vaikka erilaisia hedelmiä kuppiin mitä napostella. Eilen illalla söin muutaman ananasrenkaan omassa liemessään ja jos joku niin ne poistavat nestettä. Yöllä täytyi käydä kolme kertaa vessassa ja aina tuntui että oli rakko täynnä. Ihmeellistä. Ilmankos niitä ananastabletteja on myytävänä nesteenpoistoon. Täytyypä ostaa muutama ananaspurkki kaupasta tänään, onhan niissä varmaan jonkinmoista sokeria ettei niitä ihan kauheasti voi syödä.

Nyt lähdenkin heti aamulla kauppaan pitkän listan kanssa joka sisältää enimmäkseen juuri hedelmiä, vihannneksia ja jotain lihaa. Kaupassa täytyy katsoa onko "ostettavaa" kalaa hylyllä, välillä tuntuu että ovat aika vanhan oloisia ja niitä ei uskalla ostaa. Lohta voisi tänään syödä.

Huomenna kerron sitten mikä on painoni, pitäkää peukkuja!